Savitaipaleen ympäristössä löytyy tekemistä moneen makuun

Savitaipale sijaitsee keskeisellä paikalla Etelä-Karjalan maakunnassa ja täällä vierailevalle löytyy paljon nähtävää ja tehtävää sekä itse kirkonkylässä, että myös lähistöllä. Lähin kaupunki Lappeenranta sijaitsee vain 37 kilometrin päässä, Mikkeli noin 70 kilometrin päässä ja Kouvola 80 kilometrin päässä. Riippumatta siitä, tuletko perheen kesken vierailulle jonkun tapahtuman perässä vai muuten vaan tutustumaan tähän yhteen Suomen luonnonkauneimmista alueista, kannattaa tutustua mielellään useampaan alueen kohokohtaan samalla kertaa. Esittelemme alla monipuolista tekemistä ja nähtävää, jos majoitut Savitaipaleella, mutta haluat tutustua myös ympäröiviin kaupunkeihin vaikka päiväreissun merkeissä

Virittäydy ravitunnelmaan Lappeenrannassa

Lappeenrannan raviradalla järjestetään raveja ympäri vuoden noin pari kertaa kuukaudessa. Vuosittain Lappeenrannassa raveja seuraamassa käy noin 25 000 kävijää. Vuoden kohokohta on ehdottomasti syyskuussa järjestettävä ainutlaatuinen Villinmiehen Tammakilpa, jossa kisataan todella suurista palkintopoteista, joten jännitettävää riittää takuulla. Raveihin pelattavat Toto-pelit tuovat lisäjännitystä tapahtumaan, sillä mikä voisi olla sen hienompaa kuin seurata raveja paikan päällä kun kisassa on kiinni myös pieni rahapanos. Vetoja raveista voi myös tehdä netissä, sillä monet kansainväliset vedonlyöntitoimistot ja nettikasinot tarjoavat veikkauskohteita myös suomalaisiin raveihin. Näihin tutustuu helpoiten erilaisten kasinoita ja vedonvälittäjiä arvioivien sivustojen kautta.

Itse jännittävän ravikokemuksen lisäksi Lappeenrannan raviradalla vieraileville on myös tarjolla maittavaa purtavaa alueen kahdessa kahviossa sekä ravintola Raakunassa, joka tarjoaa sekä buffet-pöydän että á la carte -ruokalistan. Täällä on ajateltu myös lapsiperheitä, sillä totohallin ravintolakatsomosta löytyy myös valvottu lasten leikkihuone, johon kaikkein pienimmät voi jättää hetkeksi leikkimään ikätovereidensa kanssa turvallisessa ympäristössä.

Jokaiselle jotakin: Myllysaaren perhepuisto Lappeenrannassa

Kesäaikaan alueella vierailevat lapsiperheet haluavat takuulla viettää osan ajastaan aurinkoisissa merenrantatunnelmissa. Tähän erinomaiset puitteet tarjoaa aivan Lappeenrannan keskustassa, Saimaan rannalla sijaitseva Myllysaaren perhepuisto. Puisto on tuoreeltaan uusittu ja tarjoaa tätä nykyä paljon viihtyisää ja turvallista tekemistä koko perheelle.

Myllysaaren perhepuistosta löytyvät erinomaisen uimarannan lisäksi myös beach-volleykenttiä, katukoripallokenttä, viihtyisä lasten leikkipuisto, parkour-rata, kuntoilu- ja kiipeilyvälinealue, sauna, sekä uimalaitos. Touhuntäyteisen kesäpäivän päätteeksi puistossa pääsee halutessaan myös nauttimaan kauniista, hyvin huolletusta pikniknurmesta koko perheen kesken. Tänne ovat tervetulleet myös perheen lemmikit.

Tykkimäki Actionpark Kouvola tarjoaa liikunnallista menoa koko perheelle

Nauttiiko perheenne aktiivilomasta? Kouvolan Prisma-keskuksessa sijaitseva Tykkimäki Actionpark on erinomainen valinta liikunnasta nauttivalle aktiiviselle perheelle. Tämä jättimäinen sisäliikuntahalli tarjoaa runsaasti liikunta- ja leikkimahdollisuuksia sekä perheen pienimmille että myös aikuisille. Oman kehon hallintaa pääsee keskuksessa testaamaan tiloissa löytyvillä trampoliineilla, hyppytasanteella, volttikoneessa ja parkour-radalla, ja pelien ystäville on tarjolla muun muassa erilaisia palloilulajeja, frisbeegolfia ja lätkää. Haluatteko haastaa toisenne? Ikisuositussa Gladioaattoripuomissa vastustajat ottavat mittaa toisistaan voimaa, nopeutta ja erinomaista tasapainoa vaativassa kisassa. TykkiPlay -alue on suunnattu perheen pienimmille ilopillereille, tarjoten heille jännittävän Kustin ja Kertun Yllätysten Talon.

Päiväretki Repoveden kansallispuistoon

Haluatko lepuuttaa silmiäsi ja nauttia virkistävästä tunnetilasta, jota vain Suomen kaunis luonto voi tuoda mukanaan? Saimaan alue on todetusti todella upea järvialue, jota kannattaa lähteä tutkailemaan, oli vuodenaika mikä tahansa. Mikkelin Mäntyharjulla sijaitseva Repoveden kansallispuisto (https://www.repovedenkansallispuisto.fi/) tarjoaa yhdet Suomen kauneimmista maisemista. Jännitystä rakastaville perheille on tarjolla mahtavia mäkiä, jylhiä kallioita ja haastavia riippusiltoja. Alueella oleva näkötorni tarjoaa mahtavat puitteet pysähtyä hetkeksi lepäämään ja nauttimaan kertakaikkiaan upeista näkymistä.

Puisto tarjoaa hyvät maastot myös sellaisille perheille, jotka eivät välttämättä muuten paljon luonnossa liiku, sillä reittimahdollisuuksia on todella monipuolisesti ja lyhyimmät ovat pituudeltaan vain nelisen kilometriä. Korpin kierros (4,5 km) ja Ketunleinkki (5 km) sopivat erinomaisesti myös lapsiperheille, vaikka mukana olisivat perheen pienimmätkin. Upeat maisemat tarjoavat loistavat puitteet päiväretkelle tai vaikka kesäiselle perhepiknikille Suomen kauneimmissa luonnonmaisemissa.